|
|
sijaitsee kuvitteellinen Hiisivaara, keskellä tiheää ja synkkää metsää jonka korkeiden puiden lomasta auringon säteet hädintuskin pääsevät läpi. Ilmassa tuoksuvat sammaleet ja männyt. Hiisivaara on itsestään ääntä pitämätön paikka, mutta sen mystinen, satoja vuosia vanha legenda elää edelleen.
Huhu kertoo, että aikoinaan Hiisivaaran metsissä ja pelloilla laidunsi vapaana muutamapäinen hevoslauma. Pitkine harjoineen ja suittuine turkkeineen monet olivat laumasta kiinnostuneita. Kuka ne omisti? Joku niistä selvästi huolta piti, sillä hevoset olivat hyvinvoivia ja hoidettuja, sen saattoi nähdä jokainen paikalle eksynyt sielu. Vuosia lauma sai olla ja elää omissa oloissaan, sillä vaikka uteliaita ohikulkijoita norkoili Hiisivaaran laitamilla, jokainen tuntui osaavan kunnioittaa mystisen lauman rauhaa. Kenties jotkut tunsivat niiden ympärillä väreilevän auran, jota ei silmällä nähnyt mutta saattoi tuntea... Jotain kummallista niissä hevosissa oli.
Kunnes eräänä päivänä kyläläisistä uhkarohkeimmat ja ahneimmat päättivät, että ottaisivat hevoset itselleen - nehän olivat vapaina, eikä kukaan selkeästi osoittanut omistavansa niitä. Jokaiselle osanottajalle riittäisi yksi, kaksikin hevosta, ja loput myytäisiin hyvään hintaan!
Tämän jälkeen tarinan kulku vähän vaihtelee. Osa sanoo, että hevoset saatiin saarrettua ja lassottua kiinni, kun osa vannoo etteivät kyläläiset päässeet lauman lähettyvillekään. Oli miten oli, siitä mitä seuraavaksi tapahtui on jokainen ollut yksimielinen...
Seuraavana päivänä aurinko ei noussut, vaan taivas leiskui veren punaisena. Laumaa narraamaan lähtenyt väkijoukko ei enää koskaan palannut kylään, ja meni viikkoja että heitä uskallettiin lähteä etsimään. Kun lopulta lähtijöiden jäänteet löydettiin, ei paikalla ollut kuin muutamia vaatekappaleita, rikkinäiset vankkurit, ja ammottavaa tyhjyyttä. On sanottu, että heidän hevosensa olisivat liittyneet Hiisivaaran mystisen hevoslauman joukkoon.
Vähitellen kyläläisiä alkoi muuttaa pois kodeistaan, peläten samaa kohtaloa itselleen. Jotain he olivat suututtaneet, sillä aikaisemmin riittoisat sadot alkoivat kuihtumaan ja tuntui, kuin kylän päälle olisi langetettu epäonnea. Kunnes lopulta viimeinenkin kyläläinen päätti jättää kotinsa, jättäen Hiisivaaran kirouksen taakseen, ja kertoakseen tarinaa eteenpäin uteliaille kuulijoille...
Nykyään ei tiedetä, missä tarkalleen Hiisivaaran rajat kulkevat - vai onko sillä sellaisia. Se tiedetään, että se sijaitsee kaukana kaikesta, ja maasto on niin haastavakulkuista ettei sinne tarkoituksella löydä. Kylän vuosien runtelemat raunioit ovat edelleen olemassa, vaikkakin kasvavat nyt sammalta ja rikkaruohoa. Edelleen uskotaan, että jossain metsien syvässä siimeksessä vaeltaa vapaana hevoslauma, jota kaitsee taikavoimia omaava Hiisi, ja joka langettaa kirouksen sen sieluparan ylle joka hänen hevosiinsa uskaltaa mennä kajoamaan.
Tästä juontuu paikan nimikin, variotuksena jokaiselle matkalaiselle, että välttää asumasta Hiisivaaran maille. Lapsia peloteltiin, että jos he astuisivat jalallaankaan Hiisivaaraan, heidät siepattaisiin ja syötäisiin. Joskus tarina jopa kertoo, että Hiiden hevoset muuttuvat aina keskiyön aikaan rumiksi ja kammottaviksi pedoiksi, joilla on torahampaat ja kiiluvat silmät...
Kukaan ei kai voi sanoa silti varmaksi ovatko nämä tarut totta, mutta harva uskaltaa vielä tänäkään päivänä lähteä koittamaan onneaan.
Vaikka onhan ajatus lähes villinä vaeltavasta hevoslaumasta mielenkiintoinen. Ilman aitoja kulkevat hevoset saavat elää oikeaa hevosen elämää kulkemalla luonnossa omien ehtojensa mukaan omassa laumassaan.
Joku näistä hevosista selvästi siis huolehtii, vaikka varmoja näköhavaintoja ihmiselämästä Hiisivaarassa ei ole enää ollut vuosiin.
Jospa sinä, arvon muukalainen, olisit se, joka tämän mystisen hevoslauman arvoituksen ratkaisee...?
Huhu kertoo, että aikoinaan Hiisivaaran metsissä ja pelloilla laidunsi vapaana muutamapäinen hevoslauma. Pitkine harjoineen ja suittuine turkkeineen monet olivat laumasta kiinnostuneita. Kuka ne omisti? Joku niistä selvästi huolta piti, sillä hevoset olivat hyvinvoivia ja hoidettuja, sen saattoi nähdä jokainen paikalle eksynyt sielu. Vuosia lauma sai olla ja elää omissa oloissaan, sillä vaikka uteliaita ohikulkijoita norkoili Hiisivaaran laitamilla, jokainen tuntui osaavan kunnioittaa mystisen lauman rauhaa. Kenties jotkut tunsivat niiden ympärillä väreilevän auran, jota ei silmällä nähnyt mutta saattoi tuntea... Jotain kummallista niissä hevosissa oli.
Kunnes eräänä päivänä kyläläisistä uhkarohkeimmat ja ahneimmat päättivät, että ottaisivat hevoset itselleen - nehän olivat vapaina, eikä kukaan selkeästi osoittanut omistavansa niitä. Jokaiselle osanottajalle riittäisi yksi, kaksikin hevosta, ja loput myytäisiin hyvään hintaan!
Tämän jälkeen tarinan kulku vähän vaihtelee. Osa sanoo, että hevoset saatiin saarrettua ja lassottua kiinni, kun osa vannoo etteivät kyläläiset päässeet lauman lähettyvillekään. Oli miten oli, siitä mitä seuraavaksi tapahtui on jokainen ollut yksimielinen...
Seuraavana päivänä aurinko ei noussut, vaan taivas leiskui veren punaisena. Laumaa narraamaan lähtenyt väkijoukko ei enää koskaan palannut kylään, ja meni viikkoja että heitä uskallettiin lähteä etsimään. Kun lopulta lähtijöiden jäänteet löydettiin, ei paikalla ollut kuin muutamia vaatekappaleita, rikkinäiset vankkurit, ja ammottavaa tyhjyyttä. On sanottu, että heidän hevosensa olisivat liittyneet Hiisivaaran mystisen hevoslauman joukkoon.
Vähitellen kyläläisiä alkoi muuttaa pois kodeistaan, peläten samaa kohtaloa itselleen. Jotain he olivat suututtaneet, sillä aikaisemmin riittoisat sadot alkoivat kuihtumaan ja tuntui, kuin kylän päälle olisi langetettu epäonnea. Kunnes lopulta viimeinenkin kyläläinen päätti jättää kotinsa, jättäen Hiisivaaran kirouksen taakseen, ja kertoakseen tarinaa eteenpäin uteliaille kuulijoille...
Nykyään ei tiedetä, missä tarkalleen Hiisivaaran rajat kulkevat - vai onko sillä sellaisia. Se tiedetään, että se sijaitsee kaukana kaikesta, ja maasto on niin haastavakulkuista ettei sinne tarkoituksella löydä. Kylän vuosien runtelemat raunioit ovat edelleen olemassa, vaikkakin kasvavat nyt sammalta ja rikkaruohoa. Edelleen uskotaan, että jossain metsien syvässä siimeksessä vaeltaa vapaana hevoslauma, jota kaitsee taikavoimia omaava Hiisi, ja joka langettaa kirouksen sen sieluparan ylle joka hänen hevosiinsa uskaltaa mennä kajoamaan.
Tästä juontuu paikan nimikin, variotuksena jokaiselle matkalaiselle, että välttää asumasta Hiisivaaran maille. Lapsia peloteltiin, että jos he astuisivat jalallaankaan Hiisivaaraan, heidät siepattaisiin ja syötäisiin. Joskus tarina jopa kertoo, että Hiiden hevoset muuttuvat aina keskiyön aikaan rumiksi ja kammottaviksi pedoiksi, joilla on torahampaat ja kiiluvat silmät...
Kukaan ei kai voi sanoa silti varmaksi ovatko nämä tarut totta, mutta harva uskaltaa vielä tänäkään päivänä lähteä koittamaan onneaan.
Vaikka onhan ajatus lähes villinä vaeltavasta hevoslaumasta mielenkiintoinen. Ilman aitoja kulkevat hevoset saavat elää oikeaa hevosen elämää kulkemalla luonnossa omien ehtojensa mukaan omassa laumassaan.
Joku näistä hevosista selvästi siis huolehtii, vaikka varmoja näköhavaintoja ihmiselämästä Hiisivaarassa ei ole enää ollut vuosiin.
Jospa sinä, arvon muukalainen, olisit se, joka tämän mystisen hevoslauman arvoituksen ratkaisee...?
© SparxGuardian (DA)
tämä on virtuaalitalli / this is a virtual stable
